Santiago Ramón y Cajal
| Santiago Ramón y Cajal | |
|---|---|
_portrait_(restored).jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. toukokuuta 1852 Petilla de Aragón, Espanja |
| Kuollut | 17. lokakuuta 1934 (82 vuotta) Madrid, Espanja |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Zaragozan yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Aureliano Maestre de San Juan |
| Instituutti |
Valencian yliopisto Barcelonan yliopisto Madridin yliopisto |
| Oppilaat | Josep Pujol i Capsada, Fernando de Castro Rodríguez, Nicolás Achúcarro, Luis Sagaz Zubelzu ja Jorge Francisco Tello |
| Tutkimusalue | neurotiede |
| Tunnetut työt | hermoston tutkiminen |
| Palkinnot |
 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto (1906) |
 Nimikirjoitus |
|
Santiago Ramón y Cajal (1. toukokuuta 1852 Petilla de Aragón, Espanja – 17. lokakuuta 1934 Madrid, Espanja[1]) oli espanjalainen patologi, histologi ja neurotieteilijä, joka sai 1906 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon hermoston rakenteen tutkimisesta. Häntä pidetään ”nykyaikaisen neuroanatomian isänä”, sillä hän löysi neuronin hermoston perusyksikkönä. Ramón y Cajal toimi urallaan professorina Espanjan yliopistoissa ja julkaisi useita kirjoja. Taiteesta kiinnostuneena hän kuvitti teoksensa, joiden kuvia on käytetty hyväksi useita vuosikymmeniä.
Nuoruus ja opiskelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Santiago Ramón y Cajal syntyi 1852 Petilla de Aragónin kylässä Pyreneiden vuoristossa. Hänen vanhempansa olivat Justo Ramón y Casasús ja Antonia Cajal. Justo-isä oli parturi-kirurgi, josta tuli myöhemmin lääkäri ja anatomian professori.[2]
Santiago lähetettiin 10-vuotiaana katoliseen kouluun, jota hän vihasi. Hän pärjäsi hieman paremmin huescalaisessa koulussa, mutta hänen isänsä ei luottanut poikansa taitoihin ja lähetti hänet suutarin oppipojaksi. Santiagon annettiin palata kouluun 16-vuotiaana. Hän kehittyi nopeasti ja pääsi pian opiskelemaan Zaragozan yliopistoon, missä hänen isänsä oli professorina.[2]
Ramón y Cajal olisi halunnut tulla taiteilijaksi, mutta hänen isänsä suostutteli hänet opiskelemaan lääketiedettä. Ramón y Cajalin kiinnostus taiteeseen näkyy hänen monissa myöhemmissä lääketieteen piirustuksissaan.[3]
Ramón y Cajal valmistui 1873 ja palveli sen jälkeen armeijassa.[2] Hänet lähetettiin lääkintäupseerina Espanjaan kuuluneeseen Kuubaan.[4] Hän sairastui armeija-aikanaan vakavasti malariaan ja punatautiin. Ramón y Cajal palasi kuitenkin Espanjaan jatkamaan opintojaan ja valmistui lääketieteen tohtoriksi 1879.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ramón y Cajalin taidot tunnustettiin heti uran alussa, ja hän sai paikan Zaragozan yliopiston anatomian museon johtajana. Ramón y Cajalin opinnot olivat kuitenkin olleet vajavaiset, eikä hän ollut tutustunut edes mikroskooppiin. Hän alkoikin opiskella itsenäisesti mikroskooppista tutkimusta.[2] Hän oli hankkinut vanhanaikaisen mikroskoopin omilla rahoillaan.[4]
.jpg)
Ramón y Cajal valittiin 1884 Valencian yliopiston kuvailevan anatomian professoriksi. Hänen maineensa tutkijana kasvoi nopeasti, ja hän alkoi julkaista anatomisia tutkimuksia hyönteisten lihassoluista mykiöön. Usean vuoden aikana julkaistu Manual de histología normal y técnica micrográfica oli peräti 700-sivuinen oppikirja histologian ja mikroskopian tekniikoista.[2] Zaragozan aluehallinto myönsi hänelle 1885 uudenaikaisen Carl Zeissin mikroskoopin työstään koleraepidemian aikana.[4]
Ramón y Cajal siirtyi 1887 Barcelonan yliopiston histologian professoriksi.[2] Hänen uransa käännekohta tapahtui 1887, kun Luis Simarro esitteli hänelle italialaisen Camillo Golgin kehittämän värjäysmenetelmän. Ramón y Cajal oli tutkinut hermostoa vasta vuoden ajan ja lähinnä kerännyt sopivia kuvituksia kirjaansa varten. Värjäysmenetelmä toi hänen eteensä aivan uusia mahdollisuuksia.[4] Ramón y Cajal hyödynsi menetelmää pienten nisäkkäiden ja lintujen hermosolujen tutkimiseen.[2]
Ramón y Cajal havaitsi, että hermosto koostui erimuotoisusta soluista. Golgi ja monet muut olivat aiemmin uskoneet, että hermosto oli laaja säieverkosto. Ramón y Cajalin havainnot herättivät keskustelua, ja monet merkittävät tutkijat olivat epäluuloisia niitä kohtaan. Vuonna 1889 Ramón y Cajal esitteli löydöksensä 1889 Saksan anatomiselle seuralle, jossa hän sai huomiota taidokkaasti valmistamallaan esityksellä.[2]
Ramón y Cajal jätti Barcelonan 1892, jolloin hän siirtyi Madridin yliopistoon histologian ja patologian professoriksi. Hän jatkoi Madridissa aina kuolemaansa asti.[4] Vuosien 1894–1904 aikana Ramón y Cajal julkaisi kolmiosaisen teoksensa ihmisen ja selkärankaisten hermostosta.[5] Teos on käytänössä modernin neuroanatomian perustana, ja Ramón y Cajalin siihen itse tekemiään piirustuksia on käytetty useita vuosikymmeniä neurotieteen oppikirjoissa.[4]
Madridissa Ramón y Cajal muun muassa paransi 1902 Golgin hopeanitraatti käyttävää värjäystekiikkaa ja kehitti 1913 oman kultavärjäystekniikkansa. Kuningas Alfonso XIII perusti 1920 Madridin yliopistoon Cajal-instituutin.[1] Ramón y Cajal valittiin neurobiologiaan keskittyvän instituutin ensimmäiseksi johtajaksi.[6]
Vaikka Ramón y Cajal tunnetaankin tutkimuksistaan, hän kirjoitti myös muita teoksia. Hänen kirjoihinsa kuuluvat muun muassa omaelämäkerta Recuerdos de mi vida ja aforistinen Charles de café.[5]
Merkitys ja tunnustukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ramón y Cajalin merkitys koko neurotieteen kehittymiselle on huomattava. Häntä pidetäänkin ”nykyaikaisen neuroanatomian isänä”.[2] Hän löysi hermosolun hermoston perusrakenteena, minkä ansiosta ymmärrettiin neuronin asema hermoston toiminnassa ja kehitettiin moderni käsitys hermoimpulssista.[1] Ramón y Cajal sai 1906 tunnustuksena työstään hermoston rakenteen tutkimisessa Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon. Hän jakoi sen Camillo Golgin kanssa.[7]
Ramón y Cajalin tutkimuksiin kuuluu lisäksi niin sanottu ”neurotrooppinen hypoteesi”. Hän esitti 1892, että hermosolut löytävät kemiallisesti sikiön kasvuaikana oikeisiin paikkoihinsa. Olettomus osui oikeaan ja teoria oli pohjana monille neurotieteen kehitysaskeleille.[5]
Nobelin palkinto ei ollut Ramón y Cajalin uran ainoa tunnustus, sillä hän oli useiden espanjalaisten ja myös ulkomaalaisten tiedeseurojen ja -akatemioiden jäsen. Lisäksi hän oli Cambridgen, Würzburgin ja Clarkin yliopiston kunniatohtori.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bentivoglio, Marina: Life and Discoveries of Santiago Ramón y Cajal Nobelprize.org. 2014. Nobel Media AB. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
- Simmons, John Galbraith: Doctors and Discoveries: Lives That Created Today's Medicine. Boston: Houghton Mifflin Company, 2002. ISBN 0-618-15276-8 Google-kirjat (viitattu 28.12.2015).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Santiago Ramón y Cajal Encyclopædia Britannica. 2015. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Simmons, s. 109–110.
- ↑ a b Santiago Ramón y Cajal - Biographical Nobelprize.org. 2014. Nobel Media AB. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Bentivoglio.
- ↑ a b c Simmons, s. 112.
- ↑ Institute History Instituto Cajal. Arkistoitu 20.7.2017. Viitattu 1.3.2016. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Prize in Physiology or Medicine 1906 Nobelprize.org. 2014. Nobel Media AB. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Santiago Ramón y Cajal Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
